FVBUSICOULOUR 15
Kristiina Koivusen maahantulokielto Turkkiin edelleen voimassa PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Kristiina Koivunen   
05.10.2008 22:37

Suurenna klikkaamalla!

Kristiina Koivusen raportti Turkin ja Irakin rajalta:

Kun minut karkotettiin Turkista joulukuusta 2006, en saanut mitään paperia asiasta, eikä minulle kerrottu minulle määrätyn maahantulokiellon syytä eikä voimassaoloaikaa. Asianajajani Murat Timur on yrittänyt selvittää asiaa siitä lähtien sekä Turkin ulkoministeriöstä että oikeusteitse. Hän ei ole saanut muuta vastausta kuin ilmoituksen, että hakemus on otettu vastaan. Turkki ei myöskään antanut vastausta Suomen Ankaran lähetystön tammikuussa 2007 jättämään noottiin.

Eräs toinen asianajaja kehotti minua matkustamaan Turkkiin saadakseni selville onko maahantulokielto vielä voimassa. Joten matkustin 3.10.2008 Irakista Haburiin, tarkoitukseni oli osallistua 3.-5.10. järjestettävään Batman -festivaaliin, jota seurasin myös kolme vuotta sitten. Batmaniin on Irakin rajalta noin kolmen tunnin matka.

Olin Haburissa poliisiasemalla kolme tuntia. Poliisit kertoivat, että minulla on maahantulokielto Turkkiin ja sain vihdoin tiedon myös kirjallisena, lomakkeessa on ruksattu kohta "giriş yasağı". Siihen ei ole merkitty maahantulokiellon voimassaoloaikaa. Poliisit eivät kertoneet maahantulokiellon syytä, vaan sanoivat, että tiedon saa kirjallisesti jostain paikasta Ankarassa, mutta heidän englanninkielen taitonsa ei riittänyt sen selvittämiseen mikä paikka on kyseessä. Soitin asianajaja Timurille, jotta poliisit olisivat voineet selvittää hänelle asian turkiksi, mutta poliisit eivät suostuneet puhumaan Timurin kanssa.

Tämäkin episodi on yksi osoitus siitä, että Turkin poliittinen tilanne ei ole kehittynyt myönteiseen suuntaan. Turkin kansalaisilla, joita siellä asuvat kurdit ovat, ja maan lakien mukaan toimivilla järjestöillä on oltava oikeus ottaa vastaan haluamiaan vieraita, minkä valtion määräämät maahantulokiellot estää.

Olen puhunut täällä Erbilissä useiden ihmisten kanssa, joilla on maahantulokielto Turkkiin, sekä Irakin kansalaisten että ulkomaalaisten. Kaikki sanovat, etteivät he ole menettäneet mitään kun eivät pääse Turkkiin. Tavallaan koen itsekin nyt näin. Kolme tuntia Turkissa riitti palauttamaan elävästi mieleen maassa vallitsevan uhkaavan ilmapiirin. Vaikka olin pettynyt, etten voinut osallistua Batman-festivaaliin enkä saanut vieläkään mitään perusteluja maahantulokiellolle, oli kuitenkin mukava päästä takaisin Irakiin. Ylitin rajajoen sillan kävellen, turkkilainen sotilas saattoi minut noin puoleen väliin siltaa, ja toiselta puolelta tuli vastaan kurdipeshmerga.

On vielä yksi asia, joka hämmästytti minua Haburissa. Kännykässäni oli Elisan SIM-kortti, jolla pystyi soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä hyvin Suomeen. Sen sijaan yhteys ei toiminut lainkaan Irakiin, jossa tuttavani odotti tullissa. Paikkahan on näköetäisyydellä, parin sadan metrin päässä Haburista.

 Aiheeseen liittyvää:

Muualla verkossa:

 
© 2010 kurdistan.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kostenloses Joomla Template von funky-visions.de powered by greatnet.de Webhosting