Haluatko tulla seuraamaan, kun etsimme terroristeja arabikylistä?" kenraali Sarhad kysyy.
Totta kai haluan. Kirkukin poliisilaitos tekee Sarhadin johdolla pari ratsiaa viikossa.
Odotan yöllä lähtöä poliisiasemalla. Edellisenä päivänä on ollut hiekkamyrsky, ja huoneet ovat harmaan hiekkapölyn peitossa.
"Pelkäätkö sinä hiiriä?" eräs poliisi kysyy minulta. Monet kurdinaiset kuulemma pelkäävät. Minä en, mutta pohdin onko niitä ränsistyneessä rakennuksessa.
Poliisit tarkastavat aseitaan ja eräs mies tutkii pölyistä työkalupakkia. Hän selittää tulkin välityksellä, että siinä on atsc-laite. Se tunnistaa, onko lähistöllä pommeja tai dynamiittia. Hän kertoo menevänsä ensimmäisenä sisään ratsian kohteena olevaan taloon. Muut tulevat perässä, kun hän antaa luvan.
Lähtö on aamukolmelta. Poliisijeepit ajavat letkassa maaseudulle, Tarkalanin kylän poliisiasemalle. Se sijaitsee paksujen hiekkasäkkivallien keskellä. Ohitamme amerikkalaisten sotilasajoneuvoja, hekin osallistuvat siis operaatioon."Tämä on kenraali Sarhadin sotaa terroristeja vastaan. Kirkukia ympäröivissä kylissä on terroristeja. He ovat saudeja, syyrialaisia, iranilaisia ja jotkut ovat irakilaisia", tulkki selittää.
Ryhmien johtajat istuva huonokuntoiselta autotallilta näyttävällä poliisiasemalla. Kun pistäydyn rakennuksessa, sähköt katkeavat ja kokous jatkuu taskulamppujen valossa.
Piha on täynnä poliisiautoja. Lasken parikymmentä autoa, tulkin mukaan autoja on muualla lisää. Miehiä istuu autoissa ja lavoilla, jotkut torkkuvat, jotkut tutkivat tekstiviestejä tai valokuvia kännyköistä. Juuri kukaan ei tupakoi.
Miehet ovat rauhallisia ja rentoja, vaikka edessä on vaarallinen tehtävä.
Koko artikkeli: Voima (5/2009)
Kuva: Kirkukilainen poliisi tekemässä ratsiaa arabikylässä lähellä Tikritiä (Kristiina Koivunen)
Lisää aiheesta:
Muualla verkossa:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|