Vihreä liike tuhoaa islamilaisen hallinnon perustuksia, vaikka Nokia tekee parhaansa auttaakseen Iranin hallitusta kontrolloimaan sitä.
Iranilainen opiskelija-aktivisti ei ollut viime talvena kotonaan Teheranissa, kun poliisit tulivat hakemaan häntä.
”Silloin tajusin, että minun on paettava. Mukanani oli vain tietokone ja ylläni olevat vaatteet. Olin pari viikkoa tuttavien luona piilossa, sitten pääsin onneksi Irakiin”, hän kertoo.
Haastattelu tehdään nimettömänä. Iranin tiedustelupalvelu on murhannut Irakissa kahden viime vuosikymmenen aikana lähes viisisataa iranilaista oppositiopoliitikkoa. Pakolaiset pelkäävät henkensä puolesta.
”Tietokone on yhteyteni kotimaahan ja kaikkialle maailmaan”, nuorukainen jatkaa.
Hän päivittää paria persiankielistä nettisivustoa ja seuraa kymmeniä muita. Yöt ovat tehokkainta työskentelyaikaa. Hän alkaa nukkua aamuyhdeksältä ja herää viiden tai kuuden tunnin unen jälkeen. Silloin hän keittää mukillisen teetä, sekoittaa siihen seitsemän lusikallista sokeria ja käynnistää kaksi tietokonettaan, miniläppärin ja tavallisen läppärin. Hän uskoo islamilaisen hallinnon kauden olevan Iranissa loppusuoralla:
”Saamme pian demokraattisen hallituksen, joka kunnioittaa ihmisiä Iranin lisäksi kaikkialla maailmassa. Iranista tulee maa, joka ei sano joka välissä, että Israel on tuhottava”, hän ennustaa.
Koko artikkeli: fifi.voima.fi (1.5.2010)
Muualla verkossa:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|