Suuntasin kirpputorille hankkimaan liinavaatteita. Irakissa on paljon käytettyjen tavaroiden kauppoja.
Basaarit pursuavat Kiinassa valmistettuja tekokuituvaatteita ja muuta Euroopan markkinoille kelpaamatonta sekundalaatuista tavaraa. Ostamani kiinalaiset kengät menivät päivässä rikki.
Kurdit ihastelevat uusia tavaroita. Kirpputoreilla shoppaillaan vaivihkaa, sillä on häpeä, jos ei ole varaa ostaa uutta.
"Nämä ovat roskia", toteaa tinkimisavuksi mukaan lähtenyt kurdirouva nenäänsä nyrpistäen. Hänen tyttärensä asuu Englannissa. Tytär on kertonut puhelimessa, että Englannin kaduilla on jätelaatikoita, joihin voi jättää käytettyjä vaatteita.
Kerron tuttavilleni, että Suomessa kierrätetään tavaroita, ja retket suurille käytettyjen tavaroiden markkinoille on suosittu vapaa-ajan harrastus.
"Mistä maasta käytetyt vaatteet tulevat Suomeen?" he kysyvät minulta. Irakin kirpputoreilla myydään Etelä-Koreasta tuotuja vaatteita. Jään pohtimaan kysymystä. En kehtaa sanoa, että minun maani ei tuo vaan vie vanhoja vaatteita. Niitä kertyy tonneittain kuluttajien halutessa aina uutta.
Irakin Kurdistanissa ei ole vanhoja tavaroita. Se, mikä jäi jäljelle Saddamin tuhoamisoperaatioista, kului loppuun kansainvälisen kauppasaarron aikana.

Koko artikkeli: ESS.fi (24.7.2010)

Lisää aiheesta:

• Kristiina Koivusen kolumni
• Kuka on Kristiin Koivunen?