Kun palasin Suomesta marraskuun lopussa Kurdistaniin, aurinko paistoi kesäisen lämpimästi. Ja paistaa edelleen nyt joulukuun alussa. Lämpötila on suomalaisittain katsottuna mukavat 25 astetta.
Kurdilaisittain katsottuna on epämukavan lämmintä, sillä lyhyen talven aikana pitäisi tulla koko vuoden sateet. Eikä niistä ole näkynyt vielä vilaustakaan.
Maanantaina 29.11. Kurdistanin moskeijoissa järjestettiin suuria rukoustilaisuuksia. Kurdit pyysivät Allahilta sadetta. Muutakin olisi syytä tehdä, sillä Irakin Kurdistan uhkaa muuttua autiomaaksi. Etelä- ja Keski-Irak sekä naapurimaa Saudi-Arabia ovat hiekkaerämaata. Etelä-Kurdistan on rajavyöhykettä autiomaan ja vuoriston välillä. Sen luonto on haavoittuvaista.
Jokainen kokee ongelman täällä omakohtaisesti kun hiekkamyrsky iskee. Hengityssuojaimet, eli leikkaussalimaskit, ovat silloin tarpeen sekä ulkona että sisätiloissa. Toissa kesänä näitä päiviä oli pari kertaa viikossa. Viime kesä oli helpompi, sillä keväällä satoi normaaliin tapaan. Ensi kesästä näyttää taas tulevan vaikea.
Kuva: Kuivunut joen uoma Daquqissa. Kuva on otettu keväällä 2009. Kurdistanissa on yleensä keväisin vihreää. (Kristiina Koivunen)
Koko artikkeli: Fifi.voima.fi (2.12.2010)
Lisää aiheesta:
Muualla verkossa:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|