Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Kolumnit Suosikkikaupunkini Turkissa

Suurenna klikkaamalla!

Lokakuun 23. päivänä katsoin kurditelevisiosta uutisia, jotka kertoivat Turkista, Vanin kaupungista. Ihmiset juoksentelivat epätoivoisina kadulla. Arvelin, että siellä on mielenosoitus. Vähitellen tajusin, että kyseessä oli jotain aivan muuta: suuri maanjäristys.

Tunnen Turkin kaupungeista parhaiten Vanin. Se on Turkin Kurdistanin pohjoisen alueen keskus. Olen viettänyt Vanissa usean matkan aikana yhteensä kolme kuukautta. Ennen maanjäristystä Van oli kuuluisa vuoriston kauneudesta, Van-järvestä ja Vanin kissoista, joiden toinen silmä on sininen ja toinen vihreä. Turkissa tunnetaan hyvin myös Vanin aamiainen, joka koostuu otlu peynirista, eli yrteillä maustetusta juustosta, hunajasta ja leivästä. Onneksi myös täällä Irakissa myydään otlu peyniriä, syön sitä kirjoittaessani tätä kolumnia.

Vania kohdannut katastrofi ei ole herättänyt Turkissa pelkkää myötätuntoa. Kaupunki on yksi kurdien kansannousun keskuksista. Jopa televisio-ohjelmissa on todettu vahingoniloisesti, että Allah teki Vanille sen, mihin Turkin hallitus ei pystynyt.

Koko artikkeli: Essi.fi (7.12.2011)

Lisää aiheesta:

Muualla verkossa: