Olipa kerran kettu, joka asui alamaalla ja kettu, joka asui ylämaalla. Alamaan kettu oli hyvin surkean näköinen: laiha ja huonovointinen, mikä johtui siitä, että se asui seudulla, jossa oli huonot saalistusmaat. Mutta vaikka alamaan ketun kotipaikka oli kurja, oli kettu viisas ja rohkea.

Ylämaan kettu ei muistuttanut ollenkaan alamaan kettua. Se oli pulska ja hyvinvoiva. Ylämaan kettu pärjäsi mainiosti, koska sen kotiseudulla oli runsaasti saalista ketuille. Mutta luonteeltaan ylämaan kettu oli tyhmä ja pelkuri.

Eräänä päivänä ketut tapasivat toisensa. "Voi miten hauskaa tutustua ylämaan kettuun", alamaan kettu ajatteli. "Tämä on onnen päiväni, sillä varmasti ylämaan kettu lähtee saalistamaan kanssani. Saamme paljon lihaa ja minä voin kerrankin syödä kyllikseni", se haaveili.

Ketut tervehtivät toisiaan iloisina ja kyselivät kuulumisia. "Kuinka ihmeessä sinä olet noin laiha ja kurjan näköinen?" ylämaan kettu kysyi alamaan ketulta. "Katsos kun alamaassa on niin vähän saalista ja surkeat metsästysmaat", alamaan kettu selitti ja ihmetteli, miten komea ja kiiltäväturkkinen ylämaan kettu oli.

Koko satu: Alamaan kettu ja ylämaan kettu

Lähde: Kurdisatuja. Kolme satua badiniksi, soraniksi ja suomeksi.  Suomen Pakolaisapu ry.

Muualla verkossa:

• Kurdisatukasetti