Matkakuvauksia ilmestyy runsain määrin, mutta harvoin saa perehtyä johonkin kansan ryhmään tai alueeseen yhtä asaintuntevasti kuin Kristiina Koivusen raporteissa. Hän on tiedottanut kurdien tilanteesta jo lähes 15 vuoden ajan. Kansalaisaktivistina toiminut Koivunen on vakuuttanut osaamistaan väitöskirjallaan Kurdien terveysolosuhteista. Lisäksi hän on yhdistänyt tiedettä ja arjen kokemuksia ansiokkaasti myöhemmin sekä artikkeleissaan että matkakuvauksissaan.
Tuoreessa teoksessaan Taiteilijatreffit sota-alueella. Vahvaksi sijaistraumatisoitumisen jälkeen Koivunen reflektoi omia kokemuksiaan kriisi olosuhteissa kurdien keskuudessa Turkissa ja Irakissa. Tähän alueeseen hän yhdistää myös omaa työskentelyään Helsingin kaupungin asunnottomien sosiaalitoimistossa. Eri vaiheita läpikäydessään hän pohtii kokemusten vaikutusta omaan psyykkeeseensa ja toimintaansa. Sijaistraumatisoimiselle altistuminen myös esimerkiksi toimittajien työssä on saanut huomiota viime vuosina työmatkoilta Lähi-idässä. Toisaalta kirjailija ei tee selkoa kuka hänen tilanteensa on määritellyt ulkopuolinen asiantuntija vaiko hän itse. Joka tapauksessa seuraukset ovat vakavia ja niiden syiden pohdinta myös työntekijöillä, jotka tekevät työtään yksin, on merkittävää. Heiltä puuttuu työyhteisö, joka usein auttaa kokemusten jakamisessa. Myös rajojen asettaminen kokonaisvaltaisessa työssä asettaa tekijälle erityisiä haasteita. Työn mielenkiintoisuus hämärtää varsinaisen työn ja vapaa-ajan erottamista toisistaan. Koivusen tehtävän haastetta kuvaa hänen kommentinsa äänen antaminen alistetuille ihmisille sekä oikeudenmukaisuuden lisäämisen.
Koko artikkeli: Ydin-lehti (21.12.2009)
Lisää aiheesta:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|