Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Kulttuuri Q ja W toivat sakkoja Turkissa

EU:n jäsenyysneuvotteluja aloittelevan Turkin oikeuslaitos on määrännyt sakkoja 20 henkilölle, jotka olivat käyttäneet julisteissaan kirjaimia Q ja W kurdien uudenvuodenjuhlinnan yhteydessä. Turkin laki kieltää sellaisten kirjainten käytön, jotka eivät kuulu turkkilaiseen kirjaimistoon.

Turkissa otettiin vuonna 1928 käyttöön latinalaiset aakkoset, muutamin pienin muutoksin. Sanat kirjoitetaan foneettisesti eli ne lausutaan samoin kuin kirjoitetaankin. Muuan pieni ero latinalaisiin aakkosiin verrattuna on se, ettei turkkilaisiin aakkosiin kuulu esimerkiksi kirjaimia Q ja W.

Kaakkois-Turkissa sijaitsevan Siirtin paikallinen tuomioistuin sakottikin kurdien uudenvuodenjuhlintaan osallistuneita lainrikkojia 100 liiralla eli noin 70 eurolla.

Tuomitut olivat kantaneet plakaatteja, joiden teksteissä kielletyt kirjaimet esiintyivät.

Nykyturkissa käytetään latinalaisia kirjaimia. Aakkosia on 29. Käytössä on 8 vokaalia ja konsonanteissa on erilaisia sibilantteja eli suhuäänteeksi katsottuja konsonantteja ja affrikaattoja eli klusiilin ja frikatiivin muodostamia, samaan tavuun kuuluvia konsonanttiyhtymiä.

Kirjoituksessa vallitsee kirjain-äänne –vastaavuus. Nykyturkin aakkoset ovat: a b c ç d e f g ğ h ıi j k l m n o ö p r s ş t u ü v y z.

Lähde: Verkkouutiset, 26.10.2005

Lisää tietoja:

Kurdin kielen latinalainen aakkosto muodostuu 31 kirjaimesta: A, B, C, Ç, D, E, Ê, F, G, H, I, Î, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, Ş, T, U, Û, V, W, X, Y, Z. Kurdin kielen latinalaiset aakkoset esitti Jaladat Ali Badirkhan vuonna 1932. Latinalaisen aakkoston lisäksi kurdia kirjoitetaan myö arabialaisilla (ى, ێ, ﮪ , ﻭﻭ, ﻭ , ﯙ , ﻥ , ﻡ , ﻝ, ڵ, ﮒ, ﮎ, ﻕ, ڤ, ﻑ, ﻍ, ﻉ, ﺵ, ﺱ, ﮊ, ﺯ, ڕ, ﺭ, ﺩ, ﺥ, ﺡ, ﭺ, ﺝ, ﺕ, ﭖ, ﺏ, ﺋ, ﺍ) ja kyrillisillä (А, Б, В, Г, Г', Д, Е, Ә, Ә́, Ж, З, И, Й, К, К', Л, М, Н, О, Ö, П, П', Р, Р', С, Т, Т', У, Ф, Х, Һ, Һ', Ч, Ч', Ш, Щ, Ь, Э, Q, W) aakkosilla.

Muualla verkossa: