Kurdien vanhan perinteen säilyminen on yksi kurdilaulaja Aynurin suurista huolista. Maailmanmusiikkitähti Aynur vierailee parhaillaan Suomessa.
Aynur sanoo työskentelevänsä musiikin, ei politiikan parissa. Silti jo kurdin kielellä esiintyminen on Turkin vähemmistökansalaiselta poliittinen teko, sillä kurdimuusikot ja kurdien perinne ovat edelleen heikossa asemassa Turkissa.
Vanhan kurdiperinteen säilyminen onkin yksi laulajan suurista huolenaiheista. Aynurin laulut kertovat kurdikansan elämän suruista ja iloista, mutta myös sodasta ja pakolaisuudesta.
- Suuri osa kurdien vanhaa perinnettä on ehtinyt tuhoutua ennen kuin se dokumentoitiin. Turkissa ei edelleenkään suhtauduta vakavasti kurdiperinteen säilyttämiseen. Ei ole kunnollisia instituutioita ja kirjastoja, jotka keräisivät perintöämme, pohtii Aynur.
Etnosoi-festivaalin konsertissa esiintyvän laulajan ääni on tullut Euroopassa tunnetuksi Crossing the Bridge - Istanbulin äänet - elokuvan kautta. Aynurin mukaan se, että elokuvaan valittiin kurdin kielellä laulava taiteilija, oli suuri saavutus. Kurdimuusikoita kun Turkissa edelleen syrjitään.
- Levyni myynti lopetettiin ja lisenssi peruttiin yhden laulun takia. Myös radio- ja televisiokanavat syrjivät kurdinkielistä musiikkia. Kurdimuusikot eivät myöskään saa konserttien järjestämiseen tukea Turkin kulttuuriministeriöltä tai yksityisiltä sponsoreilta. Ei ole olemassa lakeja, joihin tämä syrjintä perustuisi, se on vain todellisuutta, sanoo Aynur.
Radion kulttuuriuutiset
Koko artikkeli: Yle, 16.11.2006
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|