Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein lienee järkyttynyt sellitelevisionsa ääressä, kun maan väliaikaiseksi presidentiksi valittiin kurdijohtaja Jalal Talabani. Mikään ei kuvasta muutosta Irakissa sen kouriintuntuvammin. Talabani on kuitenkin tunnettu konsensuspoliitikkona. Hän lienee ainoa kurdi, jonka Irakin arabitkin hyväksyvät.
Jalal Talabania voidaan luonnehtia kurdijohtajista modernimmaksi.
Tosin hänen puolueensa, Kurdistanin isänmaallinen liitto, PUK, pohjaa Barzani-klaanin Kurdistanin demokraattiseen puolueeseen, KDP, mutta on oleellisesti nykyaikaisempi.
Sen perusta eivät ole klaanit ja heimopäälliköt, vaan puolueen voi luokitella nykyaikaiseksi etupuo-lueeksi.
Saddamin vastaisessa taistelussa Talabani on uransa alusta saakka pyrkinyt liittoutumaan muiden Irakin oppositioryhmien kanssa ja puhuu ”irakilaisesta monikansallisesta ja maallisesta identiteetistä". Tämä johti aikanaan riitaan Mustafa Barzanin kanssa ja kurdien tappion vuonna 1975 eroon KDP:stä sekä PUK:n perustamiseen.
Lakimiehen koulutuksen saanut Jalal Talabani on pullea ja puhelias.
Hän arvostaa hyvää ruokaa ja osaa käyttää hyväkseen mediaa. Itse tutustuin häneen ruokapöydän ääressä silloisessa pakolaisasunnossa Damaskoksessa Persianlahden sodan alkuvaiheissa 1991.
Pari kuukautta myöhemmin menin hänen seurueessaan Tigrisin ylitse lyhytikäiseen vapaaseen Kurdistaniin.
Mukana oli silloin upouusi tekninen väline, satelliittipuhelin, ja valitut edustajat maailman suurimmista medioista. Media ei kyennyt estämään kurdien joukkopakoa, mutta ainakin kurdien asema tuli tunnetuksi.
Koko artikkeli: Turun Sanomat, Marita Vihervuori, 7.4.2005
Muita artikkeleita:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|