Ensimmäisen virallisen maaottelunsa Ruotsissa pelannut Kurdistan on vuoden 2008 Viva World Cupissa se joukkue, jonka pelkkä olemassaolo on poliittisesti arkaluontoinen asia.Â
Â
Vaikka Kurdistan eli kurdien maa jakautuu suurimmilta osiltaan Iranin itäosiin, eteläiseen Turkkiin ja Pohjois-Irakiin, on sen maajoukkue koottu kokonaan jälkimmäisen alueelta. Se ei ole ihme, sillä vaikka Turkissa ei ole laitonta olla kurdi, ovat monet kurdikulttuuriin liittyvistä asioista kielletty.
Juopa Turkin ja kurdien välillä on niin syvä, että maajoukkueen nimi on kisojen virallisissa papereissa Irakin Kurdistan. Pelaajien verryttelyasun selkämyksessä lukee kuitenkin pelkästään Kurdistan, mikä pitää sisällään myös nimeltä mainitsemattoman alueen.
Joukkueen valmentajan Sulaiman Ramadhanin ja sen tähtipelaajan Ciawar Khandanin puheissa Kurdistan käsittää lähinnä Irakin puoleisen alueen, joka on ainoa osittaisen itsehallinnon saanut kurdialue. Ramadhan sanoo olevansa ylpeä siitä että Kurdistanilla on mahdollisuus pelata, vaikka se ei ole valtio.
- Olen ylpeä siitä, että saan pukeutua kurdien väreihin. Tässä turnauksessa voimme näyttää, että emme ole vähäpätöisempiä kuin yksikään muu joukkue tai valtio, valmentaja sanoo.
Koko artikkeli: YLE Uutiset, Janne Sundqvist, 12.7.2008
Muualla verkossa:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|