Halabja Kemiallisten iskujen jälkeen

Kirjoittanut Kristiina Koivunen, Ydin 3/2008

29.11.2008 19:32

- Me Halabjan [ku: Helebçe] asukkaat olemme vahvempia kuin kemialliset aseet. Meitä ei voi tappaa, sanoo Sarkhel Gafar Kristiina Koivusen haastattelussa. Hän on Halabjassa vuonna 1988 tehdyn joukkomurhan muistoksi rakennetun monumentin johtaja.

Matkustin Halabjaan viime toukokuussa nähdäkseni miten Irakissa sijaitseva pieni kurdikaupunki on toipunut Irakin armeijan kaasupommihyökkäyksestä, jossa kuoli viisi tuhatta ihmistä.

Odotin tulevani apaattiseen kaupunkiin. Sen sijaan kohtaan päättäväisyyttä ja uskoa tulevaisuuteen.

"Saddamin kaasuhyökkäyksen aikaan olin yhdeksänvuotias. En voisi koskaan muuttaa pois Halabjasta, sillä kunnioitan murhattuja sukulaisiani. Me olemme uskollisia marttyyreillemme", Gafar jatkaa.

Joukkomurhien ketju

16.3.1988 tapahtunut joukkomurha tunnetaan myös ulkomailla. Mutta yleensä ei kerrota miksi tämä irakilaisten lomanviettopaikkana tunnettu paratiisimaisen kaunis alue joutui Saddamin raivon kohteeksi.

Vierailuni aikana Halabjan uhrien perheiden yhdistys valmistelee pari päivää myöhemmin pidettävää joukkomurhan muistotilaisuutta. Kun ihmettelen sen pitämistä toukokuussa, vaikka kaasuhyökkäys tapahtui maaliskuussa, minulle kerrotaan että nyt muistellaan vuoden 1987 joukkomurhaa. Viiden tuhannen ihmisen murhaaminen kemiallisilla aseilla oli pitkän joukkomurhien ketjun loppuhuipennus.

"Halabja on ollut aina kurdilaisen kulttuurielämän keskus. Sata vuotta sitten täällä oli paljon Koraanikouluja. Suurin osa Irakin kurdirunoilijoista on kotoisin Halabjasta. Tämä on aina ollut kurdien vastarinnan keskus arabeja vastaan", kertoo yhdistyksen hallituksen jäsen Mohamed Faraj Saaid.

1960-luvulla Irakin armeija tuhosi koko kaupungin, mutta se rakennettiin nopeasti uudelleen ja vastarinta jatkui. Napalmia Halabjaan pudotettiin ensimmäisen kerran vuonna 1974. Sitä ympäröivät kylät poltettiin 1987, jotta kurditaistelijat eli peshmergat eivät olisi päässeet kaupunkiin.

Symboliset haudat

Irakin kurdialue sai autonomian 1991. Halabjassa päästiin rakentamaan muistomerkkejä uhreille.

Tutustun joukkohautoihin yhdistyksen jäsenten kanssa. Uhrit oli haudattava niin nopeasti, ettei heitä ehditty tunnistaa. Ainoa, mikä kiireessä ehdittiin tehdä, oli heidän lukumääränsä laskeminen. Eloonjääneet eivät tiedä mihin heidän omaisensa on haudattu.

"Isäni ja kuusi siskoani ja veljeäni kuoli joukkomurhassa. Lisäksi kuoli yli kaksikymmentä muuta sukulaistani", kertoo Saaid. Hän itse selvisi hengissä, mutta sai pysyviä vammoja käsiinsä.

"Meidän kaikkien sukulaisia on haudattu tänne", osoittaa tulkki joukkohautoja. Ne on ympäröity koristeellisilla metalliaidoilla. Jokaisen joukkohaudan vieressä on kivipaasi, johon on kaiverrettu kurdiksi ja englanniksi vainajien lukumäärä ja rukous heidän puolestaan. Hautausmaalle johtavan tien varrella on kyltti, jossa kielletään Ba'ath-puolueen jäseniä tulemasta sinne. Ba'ath oli Saddam Husseinin puolue.

Hautausmaalla on myös alue, jossa on sadoittain valkoisia hautakiviä suorissa rivissä. Se on symbolinen hautausmaa kadonneille. Jotkut kivistä on pystytetty ympäristön kylissä kuolleiden muistoksi. Jokainen hautakivi edustaa yhtä perhettä, ei yhtä vainajaa. Tapahtuman synkkyydestä huolimatta hautausmaa on kaunis ja rauhallinen.

Väkivaltaisia mellakoita

Jokapäiväinen elämä Halabjassa on hieman uneliasta, kuten missä tahansa pienessä kurdikaupungissa. Pohjois-Irakissa ei ole samanlaista väkivaltaista kaaosta kuin muualla maassa vaan se on pysynyt sodan ulkopuolella.

Nuoret chattailevat nettikahvilassa iltapäivän siestan aikaan, kun useimmat ihmiset ovat kotona päivätorkuilla. Puistojen istutukset ovat alkukesällä vielä reheviä, kaupungintalon lipputangossa on Kurdistanin lippu. Sen vieressä on puun varjossa patsas. Katson sitä tarkemmin, sillä valkoisen betonin pinnassa on outoja metallilieriöitä. Ne ovat kemiallisten aseiden säiliöitä.

Hieman kaupungin ulkopuolella on rakennustyömaa, jolla paiskitaan töitä helteestä huolimatta. Joukkomurhan uhrien muistomerkkiä ei pystytetä ensimmäistä, vaan toista kertaa.

Se poltettiin kaksi vuotta sitten. Saan ristiriitaisia selvityksiä siitä, ketkä ovat syyllisiä. Yleensä iskusta syytetään islamisteja. Mutta jo yhden päivän aikana käy selväksi, että muutkin kuin islamistit ovat Halabjassa tyytymättömiä Kurdistanin aluehallituksen välinpitämättömyyteen kaupunkilaisten auttamisessa.

Ennen muistomerkin polttamista Halabjassa oli väkivaltaisia mellakoita, joihin otti osaa tuhansia nuoria. Kurdipoliisi ampui yhden mielenosoittajan kuoliaaksi ja useita muita loukkaantui. Kun yritän saada tietoja tapauksesta, vastaukset ovat niukkoja.

Miksei Halabja kiinnosta?

Halabjan joukkomurha on dokumentoitu parhaiten Saddam Husseinin tekemistä julmuuksista. Siksi sen luulisi olevan hyvää kampanja-aineistoa Irakia vapauttamaan lähteneelle liittoumalle. Se vaikenee kuitenkin asiasta. Jos sitä aletaan selvittää, ensimmäinen kysymys on: mistä Saddam sai aseita?

Yhdysvaltojen kannalta vastaus on epämiellyttävä: Nato-mailta, jotka tukivat Saddamia tämän käydessä sotaa Ajatollah Khomeinia vastaan. Aseet Saddam suuntasi omia kansalaisiaan vastaan.

Kemiallisten aseiden vaikutuksista ihmisiin tiedetään vain vähän. Halabja olisi tutkijoille kuin laboratorio. Kaupungissa on edelleen paljon mm. syöpätapauksia ja synnynnäisiä epämuodostumia vastasyntyneillä. Lääketieteen tutkijoita kaupungilla ei kuitenkaan liiku.

Autonomian myötä Kurdistanin aluehallitus sai vastuulleen paljon kärsineen ja traumatisoituneen kansan. Halabjalaisten kärsimykset ovat kuitenkin aivan omaa luokkaa. Tätä ei ole huomioitu kaupungin terveydenhuollossa ja muissa palveluissa.

Artikkeli: Artikkeli on julkaistu Ydin-lehdessä 3/2008.
Kuva: Halabjan joukkomurhan uhrien hautausmaa, Kristiina Koivunen

Lisää aiheesta: