| Halabjan kevät |
|
|
|
| Kirjoittanut Kristiina Koivunen, Voima-lehti |
| 28.02.2009 23:36 |
|
Olen syntynyt ja kasvanut Halabjan kurdikaupungissa Pohjois-Irakissa. Vuonna 1988 Iranin ja Irakin välisen sodan taisteluja käytiin kotikaupunkini lähellä. Se sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Iranin rajasta. Myös me kurdit taistelimme Saddam Husseinin armeijaa vastaan. Meidän taistelijoitamme peshmergoja oli Halabjaa ympäröivillä vuorilla ja usein myös kaupungissa. Me halabjalaiset olemme aina taistelleet arabeja vastaan kiivaammin kuin muut kurdit Irakissa. Halabjassa oli paljon Saddamin sotilaita, mutta maaliskuun 15. päivänä heidät vedettiin pois kaupungista. He jättivät sinne ajoneuvonsa ja kaikki välineensä. Meidän kotimme oli lähellä sairaalaa ja näimme, että kaikki haavoittuneet sotilaat kuljetettiin sieltä Sulaymaniaan. Ihmiset pelästyivät valtavasti ja jotkut yrittivät päästä rintaman yli Iraniin. Kuva: Aras Akram (Kristiina Koivunen) Koko artikkeli: Voima 2/2009 Lisää aiheesta:
Muualla verkossa: |










