Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Kurdit Turkin hallitus pohtii kurdialoitetta

Suurenna klikkaamalla!

Turkin hallitus hakee tukea uudistuksille, jotka kohentaisivat Turkin vähemmistöjen ja etenkin kurdien asemaa vielä tämän vuoden aikana. Peruslinjoja on turkkilaisten lehtien mukaan määrä esitellä ennen kuin EU julkistaa seuraavan raporttinsa Turkin edistyksestä kohti mahdollista EUjäsenyyttä.

Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin hallitseva AK-puolue on viritellyt toiveita uudistuksista samaan aikaan kun Turkin kurdien aseryhmien kapinoinnin alkamisesta on tullut kuluneeksi 25 vuotta.

Uudistuksia vastustavat opposition kiivaat turkkilaismieliset puolueet, jotka pelkäävät oman tavoitteensa, Turkin kansallisen yhtenäisyyden, murenemista. Erdoganin AK:n edustajat ovat siksi puhuneet demokratiaa lisäävistä uudistuksista, joita saatetaan heidän mukaansa kuvata myös kurdipolitiittisiksi aloitteiksi.

Uudistussuunnitelman alkuvaiheisiin voisi kuulua kurdinkielisten nimien palauttaminen monille kylille. Loppuvaiheissa kaavaillaan hallituspuolueen edustajien mukaan perustuslain muutosta, jossa kansalaisuus määriteltäisiin välttäen kansallismielistä sanaa turkkilainen.

Kurdeille myötämielisimmät Turkin poliitikot ovat varoittaneet, että esitysten ollessa vielä valmisteilla olisi hyvä, jos elinkautista vankeusrangaistusta kärsivä kurdien PKK-puolueen johtaja Abdullah Öcalan välttäisi kannanottoja.

Öcalanin on ollut määrä julkistaa PKK:n oma rauhansuunnitelma elokuun puolivälissä.

Kuva: Kurdipuolue DTP:n puheenjohtaja Ahmet Turk (oikealla) ja Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan

Koko artikkeli: Helsingin Sanomat (18.8.2009)

Lisää aiheesta:

Muualla verkossa: