Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Kurdit Kirkukin äänioikeuskiista ratkaistiin kurdien hyväksi

Irakin turvallisuustilanne on parantunut parin viime vuoden aikana selvästi, mutta pommimiesten uskotaan kaivautuvan koloistaan parlamenttivaalien lähestyessä.

Väkivallan uhka leijuu Bagdadin ohella ennen muuta maan pohjoisosissa - kurdien ja sunniarabien valtapiirien välimaastossa - jossa sijaitsevat Irakin suurimpiin kuuluvat öljykentät. Muun muassa Yhdysvaltain armeija on ilmoittanut pitävänsä sunnien ja kurdien konfliktia tällä hetkellä Irakin suurimpana uhkakuvana.

Pohjoisen öljyntuotantoalueen keskuksesta Kirkukin kaupungista on väännetty kättä jo pitkään. Vaalien alla kiisteltiin siitä, ketkä kaikki Kirkukissa saavat äänestää.

Kiista ratkesi lopulta kurdien hyväksi, kun Irakin parlamentti päätti vaalilain vahvistamisen yhteydessä, että Kirkukiin viime vuosina tulleilla tuhansilla paluumuuttajilla on äänioikeus.

Koko artikkeli: Turun Sanomat (19.11.2009)

Lisää aiheesta:

Muualla verkossa: