Keski- ja Etelä-Irakia kuristava kesäinen lämpöaalto on siunaus maan pohjoiselle kurdialueelle. Helteiden ansiosta Irakin Kurdistan on kokenut ennennäkemättömän turistien vyöryn.
Hotellin saaminen Shaqlawasta on jo haaste. Kaupunki sijaitsee vuorten lomassa alueen pääkaupungin Arbilin koillispuolella.
"Olemme täynnä ramadaniin saakka", kertoo hotellinomistaja Saroud Qader.
Shaqlawassa vallitsee tunnelma, joka on sodan runtelemassa Irakissa harvinainen. Kahvilat ja puistot ovat täynnä vierailijoita ja ilmassa väreilee arabien ja kurdien suosima populaarimusiikki.
Irakilaisten lisäksi paikalle saapuu ulkomaisia turisteja, jotka eivät uskalla vierailla muualla maassa väkivaltaisuuksien vuoksi. Pääkaupunki Bagdadia sekä historiallisia Uria ja Babylonia pidetään liian vaarallisina.
Kestämättömän kuumuuden lisäksi irakilaiset kärsivät kesäisin laaja-alaisista sähkökatkoksista. Maan sähköntuotanto ei pysty vastaamaan tarpeeseen, minkä vuoksi suurin osa irakilaisista elää päivittäin sähköttä usean tunnin ajan.
Ympärivuorokautinen ilmastointi ja ruuan kylmäsäilytys edellyttävät omaa sähkögeneraattoria tai polttoainevarastoa. Sähkönpuute on ajanut irakilaisia kaduille mielenosoituksiin, mutta hallituksen mukaan katkoksista kärsittäneen vielä parin vuoden ajan.
Koko artikkeli: Helsingin Sanomat (4.8.2010)
Lisää aiheesta:
Muualla verkossa:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|