Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Kurdit Kurdistanin ympäristömurhan lyhyt historia

Suurenna klikkaamalla!

Kansanmurhia käsitellään ihmisiin kohdistuvina kauheuksina. Mutta ne kohdistuvat myös luontoon ja eläimiin. Koko ekosysteemi voi olla ympäristön murhan eli ecological genociden kohteena. Kurdistan on tästä yksi esimerkki.

Ennen ottomaanien valtaa Kurdistanissa oli tehokas maataloustuotanto, joka oli erittäin ympäristöystävällinen. Ottomaanit ottivat suurimman osan Kurdistania hallintaansa 1500-luvulla. He alkoivat muuttaa Kurdistanin ekologista ja autonomista järjestelmää sotakoneistoksi. Ottomaaniarmeija tarvitsi jatkuvasti sotilaita, koska jossain päin imperiumia oli aina sota menossa.

Pala palalta ottomaanit pystyivat 1800-luvun puoleen väliin mennessä hajottamaan Kurdistanin autonomiset emiraatit. Vallan jakaminen oli suurin kiista Ottomaanien valtakunnassa. Vahvaa armeijaa ei voi pystyttää maassa, jossa on valta on hajautettu paikallistasolle. Se onnistuu vain systeemissä, jossa valta on keskitetty.

Myös muut naapurikansat, eli persialaiset ja arabit, halusivat tuhota Kurdistanin ekosysteemin voidakseen jakaa sen keskenään. Vuoristokylät olivat vahvoja. Ankara luonto suojeli kurdeja, miehittäjävaltioiden armeijoiden oli vaikea päästä kyliin. Naapurivaltiot halusivat muuttaa Kurdistanin autiomaaksi ja tappaa kurdit sukupuuttoon, että kapinointi loppuisi.

Mutta jylhät vuoret suojelivat kurdeja. Monen maan armeijat ovat tuhonneet kurdikyliä, mutta mikään niistä ei ole pystynyt tuhoamaan kaikkia kyliä. Kurdeja on edelleen olemassa. Luonto on suojellut samalla tavalla myös muita vuoristokansoja kuten tiibetiläisiä Kiinan miehityksen jälkeen ja baskeja Espanjassa. Sen sijaan monet Amerikan alkuperäiskansat katosivat lähes kokonaan kansanmurhaprosessissa, joka alkoi sen jälkeen kun Kolumbus ”löysi” mantereen. Useimmat kansoista elivät tasangoilla, eivät vuoristossa.

Koko artikkeli: fifi.voima.fi (24.3.2011)

Kuva: Huoltoasema tien varrella öljyrikkaassa Kirkukissa (Welat Nehrî, 17.3.2011)

Lisää aiheesta:

Muualla verkossa: