Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Kurdit ”Kurdit ajetaan kurdeja vastaan”

Suurenna klikkaamalla!

Irakin kurdit pitävät itseään Iranin ja Turkin iskujen viattomina uhreina.

Turkin asevoimat kertoivat maanantaina surmanneensa elokuun aikana yli 150 kielletyn Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n taistelijaa Pohjois-Irakissa. Turkki aloitti tykistötulen ja ilmaiskut Irakin puolella olevia tukikohtia vastaan kolmisen viikkoa sitten. Iranin ilmaiskujen kohteeksi Irakin kurdialue joutui jo heinäkuussa, kun Teheran jahtasi Iranissa toimivia PJAK:n taistelijoita.

Irakin kurdien mukaan Turkki ja Irak yrittävät saada aikaan laajan kurdien keskinäisen välienselvittelyn painostamalla autonomista Kurdistania taistelemaan Ankaraa ja Teherania vastaan kamppailevia kurdeja vastaan.

– Nyt puhutaan kurdikysymyksestä, ei vain PKK:sta ja PJAK:sta. On kyse rauhasta ja ihmisoikeuksista, sanoo kurdikirjailija Khasro Pirbal, joka jakaa aikansa Suomen ja Irakin Kurdistanin kesken.

Pirbalin näkemys saa tukea Kurdistanin autonomisen alueen presidentin Massud Barzanin lausunnoista ja Irakin kurdikansanedustajien kommenteista. Niissä naapurimaiden pyrkimystä laajaan kurdisotaan pidetään päivänselvinä.

Osa ratkaisua

– Meidän presidenttimme on painottanut, että Kurdistan ei halua olla osa ongelmaa vaanosa sen ratkaisua, toteaa Khasro Pirbal. Hänen mukaansa Irakin kurdit eivät kannata väkivaltaaeivätkä halua olla sodan sapuoli.

Pirbal sanoo painokkaasti, etteivät Irakin kurdit tue PKK:n ja PJAK:n toimia, mutta haluavat kyllä kokonaisratkaisua kurdikysymykseen. Sen saavuttamiseksi tarvitaan kurdien, Irakin, Iranin, Turkin ja Syyrian osallistumista neuvotteluihin.

Kurdistanin presidentti Massud Barzani on vedonnut malttiin ja kehottanut kaikkia osapuolia pidättäytymään väkivallasta, joka vahingoittaa eniten täysin viattomia siviilejä. Barzani on lisäksi edellyttänyt, että mahdolliset tulevat yhteenotot on syytä käydä jossakin muualla kuin Kurdistanin alueella.

Khasro Pirbal, joka on virallista kurdijohtoa vapaampi lausumaan mielipiteensä suoraan, ihmettelee myös Iranin iskuja islamilaisten paastokuukauden ramadanin aikana.

– Pyhän ramadanin aikana, kun pitäisi pyrkiä vain hyvään, Iran lähettää meille tällaisia lahjoja, hän päivittelee.

Pakolaiset ongelmana

Turkin hyökkäykset lännestä ja Iranin idästä ovat aiheuttaneet Kurdistanissa laajan pakolaisongelman.

Idän vuoristoisilta alueilta pakoon lähteneet kurdiperheet eivät ole pystyneet palaamaan takaisin turkkilaisten ilmaiskujen vuoksi, vaikka Iranin sotilaallinen toiminta onkin vaimentunut.

– Ei meillä ole valmiuksia vastaanottaa pakolaisia, ei pakolaiskeskuksia eikä muitakaan tiloja heidän sijoittamiseensa, Khasro Pirbal sanoo. Hän ihmettelee myös sitä, ettei YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ole puuttunut asiaan.

Kurdistanilla on useita syitä olla huolissaan levottomuuksista.

Ne katkaisivat suhteellisen rauhallisen ajanjakson, jolloin Kurdistan on hitaasti ollut pääsemässä jaloilleen. Kurdistanin päämääränä on ollut ylläpitää rauhanomaisia suhteita Turkkiin ja Iraniin, joista etenkin Turkki on ollut sen taloudellisen kehityksen moottori. Turkki on myös koko Irakin suurin kauppakumppani.

Artikkeli on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 31.8.2011. Koko artikkeli on luettavissa PDF-muodossa tämän linkin kautta.

 Lisää aiheesta:

Muualla verkossa: