Maahanmuuttovirasto kieltää perhe-elämän suomalaiselta Heli Viertolalta ja hänen turkkilaiselta aviomieheltään Lezgin Cakirilta
Heli tutustui mieheensä Lezginiin tuttavan välityksellä vuonna 2005. He alkoivat seurustella puhelimen ja sähköpostin välityksellä, minkä tuloksena pari solmi avioliiton Turkissa samana vuonna. Avioliitto on rekisteröity sekä Turkin että Suomen väestöjärjestelmissä. Tästä huolimatta pariskunta ei ole päässyt viettämään avioelämäänsä Suomessa.
Ulkomaalaislain mukaan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle tulee myöntää perhesiteen perusteella oleskelulupa. Lakia sovellettaessa perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso. Maahanmuuttovirasto on tuominnut pariskunnan avioliiton niin sanotuksi lumeavioliitoksi, joka olisi solmittu vain siinä tarkoituksessa, että Lezgin pääsisi oleskelemaan Suomeen. Virasto on jo kertaalleen antanut tapauksessa kielteisen päätöksen, jonka mukaan puolisoiden välillä ei katsota olevan todellista perhe-elämää.
”Kuitenkin juuri viraston päätös on estänyt perhe-elämämme toteutumisen, koska miehelleni ei ole myönnetty edes turistiviisumia Suomeen, enkä itse voi terveydellisistä ja taloudellisista syistä oleskella pidempiä aikoja Turkissa”, Heli tuskailee.
”Lezgin kuitenkin saapui luokseni Suomeen noin puoli vuotta sitten elämään kanssani yhdessä”, Heli kertoo. He ovat jättäneet Maahanmuuttovirastolle uuden oleskelulupahakemuksen perhesiteen perusteella. Virasto antoi vastikään jälleen tapauksessa kielteisen päätöksen ja Lezginistä on nyt tehty käännytyspäätös. ”Tällainen päätös vaikuttaa enemmän vainoharhaisuudelta kuin järkiperäiseltä virkamiestoiminnalta”, linjaa Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta.
Heli ja Lezgin ovat jo neljän vuoden ajan pitäneet päivittäin yhteyttä toisiinsa. Maahanmuuttoviraston mukaan pariskunnan välillä ei kuitenkaan ole perhe-elämään kuuluvaa tunnesidettä, jota lainsäädännön mukaan tulisi suojata. ”Mitenköhän Maahanmuuttovirasto arvioi kahden ihmisen välillä olevan tunnesiteen olemassaoloa tai sen puuttumista”, hämmästelee pariskunta.
Lisätietoja:
Katja Tuominen, Vapaa liikkuvuus -verkosto, puh 0505373103
Lisää aiheesta:
Muualla verkossa:
| < Edellinen |
|---|