– Missä mahtaa olla joulumieli? Eikö joulun varsinaisena sanomana ole muistuttaa Kristuksen syntymästä eikä niinkään kaupoissa käynnistä, kyselee kurdikirjailija Khasro Pirbal.
Pirbal on muslimi eivätkä he vietä joulua, joten pitää tarkastaa onko Pirbalin lausunnossa jotakin ilkikurista.
Mutta ei ole.
– Kunnioitan kristittyjä. Minusta joulun kuuluisi kuitenkin olla perheiden hiljentymisen juhla.
– Monet Suomessa asuvat maahanmuuttajatkin ovat mukana joulunvietossa vaikka joulu ei merkitsisikään samaa kuin kristityille.
Pirbal on taas katsellut muutaman viikon lomallaan pakolaisvuosiensa vanhan kotikaupungin Lahden jouluvalmisteluja.
Kaduilla näkyvä joulunalushyörinä ja ruuhkat kaupoissa saavat Pirbalin mietteliääksi.
Hän työskentelee nykyisin Irakin kurdialueen hallinnossa. Etäisyys on ehkä antanut lisää syvyyttä Suomen asioiden tarkasteluun.
– Tämä on minunkin maani. Olen Suomen kansalainen ja rakastan Suomea. Olen kuitenkin surullinen joistakin asioista.
Juuri jouluaika tuntuu kärjistävän ikäviä havaintoja.
– En haluaisi käyttää tätä sanaa, mutta tuntuu siltä kuin rasismi maahanmuuttajia kohtaan olisi lisääntynyt Suomessa.
– Tarvitsee vain kuunnella ihmisten puheita jossakin baarissa, kun ilmiön huomaa.
– Täällä puhutaan yhä enemmän, että maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat. Monet uskovat, että jos maahanmuuttajat lähtevät takaisin kotimaihinsa, niin suomalaisille tulee enemmän työpaikkoja.
– Eihän se niin mene. Monet maahanmuuttajat ovat luoneet omat työpaikkansa. Toisaalta monet heistä ovat töissä, joihin suomalaiset eivät halua mennä, Pirbal sanoo.
Saman tyyppinen näkökulman suppeus vaikuttaa Pirbalin mukaan siihenkin, miten Suomessa katsotaan koko Irakin tilannetta.
– Suomelle Irak tarkoittaa samaa kuin pakolaisongelma. Irak on kuitenkin paljon muuta. Se pitäisi nähdä Suomessa jopa mahdollisuutena, Pirbal korostaa.
Muilla Pohjoismailla on toimintaa Irakissa ja jopa kurdialueella, mutta Suomi loistaa poissaolollaan.
– Ruotsilla ja Tanskalla on konsulaatti kurdialueella ja pian myös Norjalla. Suomella ei ole minkäänlaista edustusta edes Bagdadissa.
Pirbalin mukaan Irakissa tarvitaan taitoa ja tietoa. Suomalaisilla yrityksillä voisi olla mahdollisuus myydä tavaroitaan Irakiin.
Vaikka uutiset edelleen kertovat terroriteoista ja epävakaudesta, uskoo Pirbal Irakin tulevaisuuteen.
– Kurdialue on osa Irakia. Me olemme irakilaisia ja haluamme rakentaa Irakin valtiota.
Hän muistuttaa, että Irakin kurdialueella on ollut jo pitkään tosiasiallinen itsehallinto joten he voivat olla edelläkävijöitä Irakin jälleenrakentamisessa.
Pirbal väittää, että kurdien osuutta Irakin kehittämisessä ei ole riittävästi oivallettu.
– Presidentti Martti Ahtisaari on rauhanvälitystyössään käsitellyt myös Irakin tilannetta, mutta häneltäkin on unohtunut, että Irakin kurdit ovat tärkeä tekijä maan tasapainotilan säilyttämisessä.
– Ahtisaaren toimisto CMI järjesti taannoin Irakia koskevan kokouksen, mutta edes kurdien itsehallintoalueen presidenttiä Massoud Barzania ei kutsuttu neuvonpitoon, Pirbal sanoo.
Koko artikkeli: artikkeli on julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 24.12.2009.
Lisää aiheesta:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|