Arviolta 150 Suomessa asuvaa kurdia ja iranilaista osoittivat tänään mieltään Iranin suurlähetystön edessä Helsingin Kulosaaressa. Mielenosoittajat kokoontuivat Kulosaaren metroasemalle ja kulkue jatkoi sieltä Iranin suurlähetystön eteen poliisin saattelemana.
Mielenosoittajat vaativat iskulausein lopun Khamenein ja Ahmadinejadin diktatuurille sekä islamilaiselle hallinnolle. He vaativat yhdellä äänellä Irania lopettamaan teloitukset ja vapauttamaan poliittiset vangit.
Mielenosoittajat vetosivat suomalaisiin, kansalaisjärjestöihin, tiedotusvälineisiin ja Suomen hallitukseen seuraamaan Iranin hallinnon toimia. Mieleosoittajien mukaan Suomi voi diplomaattisten ja taloudellisten suhteidensa sekä EU:n ja YK:n välityksellä painostaa Irania lopettamaan poliittisten vankien epäinhmillisen kohtelun ja noudattamaan allekirjoittamiaan kansainvälisiä ihmisoikeussoppimuksia.
Iranin islamilainen hallitus teloitti viisi poliittista vankia äitienpäivänä 9.5.2010. Teloitetut olivat Farzad Kamangar, Ali Haydarian, Farhad Vakili, Shirin Alam Hooli ja Mehdi Eslamian.
Iranin vankiloissa on edelleenkin kymmeniä poliittisia vankeja, joista osa odottaa kuolemaantuomionsa täytäntöönpanoa. Epärehellisin keinoin toiselle kaudelle valittu Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad tukahduttaa oppositiota keinoja kaihtamatta.
Kurdit ja iranilaiset oppositioryhmittymät ovat järjestäneet useita mieleosoituksia Helsingissä ja muissa Euroopan pääkaupungeissa aiemmin tällä viikolla. Mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti.
Iranin Kurdistanissa yksityisyritykset ovat tuominneet poliittisten vankien teloituksia lakkoilemalla ja pitämällä liikkeitään kiinni usean päivän ajan. Opiskelijat ja työläiset ovat järjestäneet mielenosoituksia hengensä uhalla. Iranin armeija on lisännyt miehitystään Kurdien asuttamissa kaupungeissa suurmielenosoitusten pelossa.
Kuva: Kurdien ja iranilaisten mielenosoitus Helsingissä 15.5.2010 (Welat Nehrî)
Kuvia mielenosoituksesta:
Lisää aiheesta:
Muualla verkossa:
Liitteet:
Alla onote mielenosoittajien kurdinkielisestä tiedotteesta:

| < Edellinen | Seuraava > |
|---|