Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Uutiset Presidentinvaalitulos aiheutti nyrkkikahakan Teheranissa

Teheran. Presidentti Mahmud Ahmadinejadin ja hänen vastustajansa Mir Hossein Musavin kannattajat ovat ottaneet yhteen Teheranissa. Silminnäkijöiden mukaan yhteenottoon osallistui satoja kannattajia. Ainakin kahta loukkaantunutta kannettiin pois alueelta. He olivat loukkaantuneet ilmeisesti nyrkkitappeluissa.

Mellakkapoliisi seurasi tapahtumia vierestä. Aiemmin kerrottiin, että pampuin aseistautunut poliisi olisi hajoittanut opposition mielenosoituksen.

Yhteenotto seurasi noin kahden tuhannen opposition kannajan mielenosoitusta. Mielenosoittajat hakkasivat yhteen käsiään ja huusivat: "Musavi ota äänemme, mitä tapahtui äänillemme?"

Aiemmin päivällä vaaliviranomaiset tiedottivat Ahmadinejadin saaneen lähes kaksi kolmasosaa presidentinvaalien äänistä. Viranomaisten mukaan Ahmadinejad oli saanut 22 miljoonaa eli 63 prosenttia äänistä, kun lähes kaikkien vaalipiirien äänet oli laskettu.

Koko artikkeli: Helsingin Sanomat (13.6.2009)

Lisää aiheesta:

Muualla verkossa: