Kurdistan.fiKurdistan.fi
Mainospalkki
Haku
Etusivu Uutiset Iranin protestien kohteena hallinto

Iranin presidentinvaalien jälkeiset levottomuudet ovat paljastaneet koko maailmalle iranilaisten tyytymättömyyden maan nykyoloihin. Tyytymättömyyden ensisijaisena kohteena on ollut vaalien voittajaksi arveluttavasti julistettu Mahmud Ahmadinejad.

Köyhien ja sorrettujen puolustajaksi itsensä profiloineen Ahmadinejadin hallitus on pyrkinyt irtopisteiden keräämiseen taloudenhoidon kustannuksella. Esimerkiksi öljytulojen mahdollistama avokätisyys on kiihdyttänyt inflaatiota ja laskenut iranilaisten elintasoa. Iranilaiset ovat joutuneet tinkimään myös jo ennestään rajoitetuista kansalaisoikeuksistaan.

Monet iranilaiset ovat lisäksi kyllästyneet presidenttinsä uhmakkaaseen ulkopolitiikkaan ja pitävät sitä syynä Irania vastaan asetettuihin kansainvälisiin pakotteisiin ja siihen, että maan maine häirikkövaltiona kasvaa.

Koko artikkeli: Helsingin Sanomat: vieraskynä (10.7.2009)

Lisää aiheesta:

 Muualla verkossa: