Iranin Suomen-suurlähetystöstä irtisanoutuneen korkea-arvoisen diplomaatin Hossein Alizadehin mukaan hänet pakotettiin eroamaan, kun Iranin hallinto sai selville, että hänellä on kytköksiä oppositioliike Vihreään aaltoon. Alizadeh liittyi liikkeeseen, koska hänen mukaansa Iranin presidentinvaalit vuonna 2009 olivat vilpilliset.
Diplomaatti sanoo, että Iranin hallinnon vastaiseen oppositioliikkeeseen kuuluu miljoonia ihmisiä.
- Olen kuulunut liikkeeseen jollain tasolla noin 15 kuukautta, mutta työskennellyt suurlähetystössä siihen asti, kun se saatiin selville.
Alizadehin mukaan Iranin hallinto alkoi seurata hänen tekemisiään tarkasti viime kuukausien aikana. Palaute kotimaasta lisääntyi, eikä Alizadeh tuntenut enää oloaan turvalliseksi.
- Haluankin näyttää, että diplomaattina en tahdo enää edustaa hallintoa, joka käyttää voimaa siviileitä vastaan, jotka eivät ole tehneet muuta kuin kysyneet, missä äänioikeuteni on, Alizadeh sanoo YLE Uutisten haastattelussa.
Alizadeh on jo toinen iranilaisdiplomaatti, joka on eronnut virastaan protestina kotimaansa politiikalle. Oslossa Iranin pääkonsuli Mohammed Reza Heydari erosi virastaan tammikuussa mielenilmauksena kotimaansa hallitusta kohtaan.
Koko artikkeli: YLE Uutiset (11.9.2010)
Lisää aiheesta:
Muualla verkossa:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|