Sodasta toipuva Irak sai maaliskuussa pidettyä vaalit, mutta uuden hallituksen kokoonpanosta on riidelty tuloksetta seitsemän kuukautta.
Tämän kuun alussa vanhan hallituksen pääministeri Nuri al-Maliki sai yllättäen tuekseen kilpailevan shiiaryhmän, mikä voi auttaa hänet toiselle pääministerikaudelle. Tärkeäksi koalitioneuvottelujen taustavoimaksi on paljastunut Iran.
Iranin kokoama Lähi-idän shiiavaikuttajien ryhmä taivutteli radikaalin shiiajohtajan Moqtada al-Sadrin kannattamaan Malikia. Sadristit olivat hetken mukana Malikin vanhassakin hallituksessa, mutta keväällä 2008 Maliki määräsi hallituksen joukot hyökkäämään Sadrin yksityisten asejoukkojen kimppuun. Siksi välirikkoon tarvittiin ulkopuolista sovittelua.
Vaaleissa Malikin liittoutuma sai toiseksi eniten ääniä entisen pääministerin Ijad Allawin ryhmän jälkeen. Maliki ja Allawi ovat molemmat häikäilemättömiä, kovaotteisia poliitikkoja. Irakin tulevaisuuden kannalta pääministerin nimeä tärkeämpää olisikin se, että hallitukseen saadaan kaikkien kolmen tärkeimmän kansanryhmän edustus.
Kurdit voisivat ilmeisesti suostua Malikin tueksi. Tunnetuimpien sunnipuolueiden jättäminen kokonaan pois hallituksesta olisi vaarallinen päätös, vaikka valtaenemmistö irakilaisista haluaakin nyt ennen muuta rauhallisia oloja.
Koko artikkeli: Helsingin Sanomat (23.10.2010)
Lisää aiheesta:
Muualla verkossa:
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|